Nuoren aikuisuuteni kynnyksellä elämäni kaipasi muutosta.  Lähdin Saksaan, kuten monet ikäiseni siihen aikaan.  Tarkoituksenani oli vain käydä piipahtamassa, oppia kieli ja tulla takaisin, mutta kävikin aivan toisin.

Pikku reissuni venyi yli kolmeksikymmeneksi vuodeksi ja Saksasta, tai paremminkin Reininmaasta tuli toinen kotimaani.

 

Suhtauduin näihin aikoihin kuin nuoren ihmisen vaellusvuosiin, mutta tätä kirjoittaessani tuntuu siltä, että ne jatkuvat yhä. 

 

Olen tiedonhaluinen, utelias ja jossakin vaiheessa löysin itseni kehräämässä ja kutomassa kangaspuilla. Myöhemmin olin Düsseldorfin taideakatemian lavastajalinjalla vain todetakseni, ettei se ollut minun juttuni. Olen kuituihin, lankoihin ja sidoksiin ihastunut ja kangaspuihin rakastunut pesunkestävä käsityöläinen. Mielikuvitus ja kokeilunhalu ohjasivat minut tekstiilitaiteen pariin.

 

Työn ja näyttelyiden lomassa heräsi myös kiinnostus henkisyyteen ja terveyteen. Istuin päiväkausia jalat ristissä kolottaen kuuntelemassa Sogyal Rimpochen opetusta, ihmettelin pakottavia kämmeniäni ja päädyin parantajan koulutukseen Itävallassa. Tutustuin Bruno Gröningin ystäväpiiriin, paranin vaivoistani ja tämä kokemus mullistui maailmani kerta kaikkiaan. 

 

Elämä vaati taas muutoksia ja palasin takaisin kotimaahani.  Täällä alkoivat näyt ja uudet kokemukset. Kantapään kautta tutustuin ns. harhahenkiterapiaan.  Kun energiakenttäni puhdistettiin, palasi ikivanha yhteys tiedon kenttään josta tulvi informaatiota tajuntaani.  Tällä matkalla olen yhä.

 

Myöhemmin perustin Parantajakoulun ja kirjoitin yhdessä Heli Sarren ja Esko Rintalan kanssa  kirjan Vapaaksi henkien vallasta. Se on ensimmäinen suomeksi kirjoitettu kirja harhahenkiterapiasta. Vuonna 2013 Basam Books julkaisi toisen kirjani Sielu matkalla vapauteen samasta aiheesta.

 

Olen sitoutunut parantajan työhön sillä koen sen kutsumuksekseni ja koska kaikella on hintansa, on kangaspuille ja langoille jätetty haikeat jäähyväiset, mikä ei suinkaan tarkoita sitä, että kokemuksen vahvistama luova into olisi hävinnyt minnekään.  Sinä, hyvä lukijani ihmettelet ehkä miten kaksi niin erilaista maailmaa saadaan sopimaan yksien kansien väliin.

 

Yksi luon perustan toiselle, toinen mahdollistaa kolmannen ja niin edelleen. Loimilankoja niisiessäni opin tarkkuuden ja keskittymisen kyvyn. Sidosten määräämä polkusten rytmi mahdollisti hetkessä olemisen, pään tyhjenemisen, ihmeellisen onnentäyteisen meditatiivisen, luovuutta täynnä olevan tilan. Käsityöläinen minussa opetti kädestä pitäen sen, mitä tänään parantajan työtä tehdessäni tarvitsen. Tämä työ on intuitiivista ja tulkinnanvaraista ja se edellyttää hoitajalta luovuutta ja mielikuvitusta ja on näin hyvin lähellä taiteen maailmaa. Mitä tästä kaikesta vielä seuraa, siitä ei minulla ole aavistustakaan ja miksi ihmeessä olisi, rakastanhan elämää sydän roihuten ja se pitääkin sitten huolen jatkosta.










.