Kuohu 1/2018 Kauniin, koskettavan kielen rakastaja Veera Uusoksa ihastui Katrina Bergin uuteen kirjaan. Tarinoita rakkaudesta, vuoristopuron solinaa, olkaa hyvä. Kuin kivien yli solisten poukkoilevaa vuoristopuroa lukisi. Katrina Bergin kieli on kaunista, kiehtovaa ja vie lukijansa yllättävälle matkalle. Matkalle rakkauden kerroksiin ja ilmiasuihin. Tarinoita rakkaudesta on parantajana tunnetun Bergin kolmas kirja ja hyvin omassa luokassaan. ?Tämä ei ole sitten vakaville ihmisille?, totesi Katrina kirjan minulle ojentaessaan. Ja ehkäpä juuri näin. Kirja on kuitenkin helppo sinulle, joka otat elämän tosissaan, vaan ei vakavasti. Tarinoita rakkaudesta -teoksen lukeminen vaatii päästämään irti tutuista ajatuksista ja normin mukaisesti määritellyistä rakkauden kohteista. Keveydessään se haastaa lukijan isojen asioiden äärelle. Tarinat kietoutuvat toisiinsa ja lyhytkertomukset jatkuvat siitä mihin edellinen päättyi. Sisällöstä ei liikaa halua paljastaa etukäteen, mutta lukijalle on luvassa punastuvia vadelmapensaita, tissikkäitä pullatyttöjä, puhuvia saaristomäntyjä ja syvää rakkautta niin ystävien kuin rakastavaisten välillä. Rakkauden tekoja, rakkauden puhetta sekä surusta kumpuavaa haikeutta. Kiitollisuus ja kunnioitus elämän absurdiutta ja ainutlaatuisuutta kohtaan jäivät itselleni päällimmäisinä mieleen. Kirja itsessään on taideteos. Tinkimättömällä laadulla toteutettu tarinapaketti, jota on upea pitää käsissään. Teksti on juuri sopivan kokoista, ei liian pientä, ei liian suurta. Jouko Ollikaisen mustavalkoinen kuvitus tukee kokonaisvaltaista elämystä ja kuvien äärellä viihtyy pidempäänkin.